Pitkien joulunpyhien ja jouluruokien syömisen jälkeen teki kovasti mieli värkätä pitkästä aikaa jotakin kivaa! Idean jälkiruokaan sainkin joululahjaksi saadusta leivontakirjasta, ”Pipareista pitsikakkuun”. Mielessä siinteli jonkinlainen juustokakku, mutta päädyin kuitenkin aitoon italialaiseen tiramisuun, jollaista en ole koskaan aiemmin tehnyt (enkä sen puoleen minkään muunkaanlaista tiramisua).

Tiramisuhan on hyvin perinteinen italialainen jälkiruoka, joka löytyy lähes jokaisen ravintolan jälkiruokalistalta. Perinteisesti tiramisu koostuu savoyard-kekseistä, mascrpone tuorejuustosta, marsalaviinistä ja espressosta. Kermavaahtoa ei mielestäni aitoon italialaiseen tule. Tuhtia tavaraa joka tapauksessa eikä ehkä paras valinta painoaan tarkkailevalle.

Kauppaan saavuttuamme ensimmäinen pettymys oli, kun huomasimme Alkon olevan kiinni. Mistä siis tähän hätään Marsala-viiniä? Toinen pettymys iski kaupan puolella. Joulunpyhät olivat nimittäin tyhjentäneet kaupan hyllyt lähes tyystin kaikesta mahdollisesta. Ei löytynyt mascarponea, ei savoyard-keksejä...

Kun toisestakaan kaupasta ei aineksia löytynyt, ei auttanut muu kuin alkaa kehittelemään reseptiä sen mukaan, mitä kaupasta löytyi. Tässä siis resepti lähes aitoon italialaiseen tiramisuun. Aineksien perässä on suluissa se, mitä olisi oikeasti pitänyt laittaa. Tästä määrästä riittää noin 4 hengelle.

2-4dl vahvaa espressoa (riippuen keksien paksuudesta/määrästä)

1-2 rkl sokeria (riippuen espresson määrästä)

2 keltuaista

3/4dl sokeria

3/4dl vettä + 1tl manteliaromia kaupan maistehyllystä (tai 3/4dl Marsala-viiniä tai 3rkl mantelilikööriä tai konjakkia)

2 valkuaista vaahdotettuna

200g Philadelphia tuorejuustoa (tai 250g Mascarponejuustoa)

vajaa paketillinen LU:n murokeksejä (tai Savoyard- eli tiramisukeksejä, tunnetaan myös nimellä Lady fingers)

tummaa sokeritonta kaakaojauhetta

 

Sulata sokeri kuumaan espressoon ja jäähdytä.

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

Vatkaa keltuaisia vesihauteessa. Lisää keltuaisten joukkoon sokeri ja manteliaromilla maustettu vesi ja jatka vatkaamista vesihauteessa, kunnes seos on koostumukseltaan kuin löysähköä kermavaahtoa. Tähän menee aikaa noin 15 minuttia. Varo, ettet tee munakokkelia! Seos jäykistyy jääkaapissa lopulliseen olomuotoonsa. Anna seoksen jäähtyä vähän aikaa ennen seuraavaa vaihetta.

Notkista tuorejuusto 1/3:lla jäähtyneestä keltuaisvaahdosta. Lisää loppu keltuaisvaahdosta ja sekoita tasaiseksi. Lisää valkuaisvaahto varovasti käännellen.

Kasta muro/savoyard-keksit jäähtyneessä espressossa nopeasti ja lado niitä yksi kerros vuoan pohjalle vieri viereen. Lisää kerros mascarpone-keltuaisvaahtoa ja sihtaa päälle reilusti tummaa kaakaojauhetta. Tee vielä toinen kerros päälle samalla tavalla, mutta älä lisää enää kaakaojauhetta. Laita jääkaappiin maustumaan vähintään kahdeksi tunniksi. Sihtaa päälle reilusti tummaa kaakaojauhetta vasta juuri ennen tarjoilua. Ainiin, ja se maku. Ei ehkä aitoa italialaista, mutta kuitenkin: H-E-R-K-K-U-A-!