Nuuskulle kuuluu jo vähän parempaa ja toisaalta, kenties vähän huonompaa. Ensin ne hyvät uutiset: karvanlähtö on jostain syystä nyt rauhoittunut. Kenties koska kovat pakkaset loppuivat? Vai olisiko se sittenkin ollut vain raju karvanlähtöaika? Mene ja tiedä. Ruokintaa ei ehditty muuttamaan mihinkään suuntaan, paitsi että kaupasta löytyi possun luita, kerrankin! Nuusku on siis saanut herkutella niillä, broilerinsiipien/kaulojen ja hirvenluiden lisäksi. Ruokarekka kävi perjantaina ja äitykki kävi shoppailemassa lisäksi vähän hevosen luita. Lisäksi otettiin maisteluun poron, lampaan ja hevosen jauhelihaa. Ainakin hepan luut maistuvat, vaikka niin kovia ovatkin, ettei niistä ole kuin ajanviete luiksi. Mutta turkki on siis jostain syystä jälleen paremmassa kunnossa, karvanlähtö on rauhoittunut ja hilseily vähentynyt myöskin huomattavasti, ihanaa! Jospa se ei oliskaan ollut mitään allergia oiretta, vaan jotain muuta... On se turkki tosin sen ennenkin tehnyt, että se näyttää jo oikein hyvältä, kunnes taas yllättäen pölähtää huonommaksi. Mutta saa nähdä, miten tällä kertaa käy...

Vähän leikityttää...?

Sitten niihin vähän ikävämpiin uutisiin. Kävimme nimittäin kolmannen kerran fysioterapeutin käsittelyssä tiistaina. Käsittely sujui hyvin, mutta edelleen Nuuskun alaselkä on jumissa ja varsinkin ison reisilihaksen kiinnityskohdat olivat kireällä. Fyssari suositteli käyntiä ortopedillä, jotta suljettaisiin pois luuston ja nivelien ongelmat. Sinne on siis aika varattuna tiistaiksi. Tehdään ainakin ontumatutkimukset ja otetaan röntgenkuvia.

Hieronnan jälkeen Nuuskun kävely oli jälleen huomattavasti parempaa. Kun kävelyvauhti on oikea, ei Nuusku enää peitsaa juurikaan, vaan kävely näyttää jo aikas mallikkaalta. Mutta helposti se vaihtaa kuitenkin kävelyn peitsaamiseen, jos vauhti on yhtään liian nopea tai hidas. Se ottaa oikealla takajalalla edelleen välihyppyjä tai oikeastaan jättää askeleita väliin. Kun sen yhdistää peitsaamiseen, on kävely vähintäänkin pahaa katsottavaa. Jokin siis siinä oikeassa jalassa on vialla. Fyssari löysi käsittelyssä jonkinlaista pientä lonksumista oikeasta polvesta, mutta lonksuminen ei ollut niin pahaa, että epäili sen olevan kaiken takana. Tarkemmat tutkimukset ovat kuitenkin paikallaan. Saa nähdä mitä tiistaina selviää ortopedillä, toivottavasti ei mitään vakavaa! Toivottavasti kyse ei olisi mistään synnynnäisestä tai rakenteellisesta viasta, vaan kaiken takana olisi se epäilemämme lihasvamma.

Nuusku ei vissiin osannut päättää, nukkuisiko ylä- vai alakerrassa, joten päätti jäädä puoleen väliin?

Erittäin mielenkiintoista oli katsoa Nuuskun seisomisasentoa heti käsittelyn jälkeen. Nuuskullahan on ollut tapana pitää seisoessa oikeaa takajalkaa enemmän vatsan alla, mutta nyt se seisoi hienosti molemmat jalat takana ja jopa takakulmaukset ovat tulleet huomattavan paljon paremmin esille, ei uskoisi oikeastaan, että kyse on samasta koirasta! Aivan uskomaton muutos. Myös selässä ollut köyry on hävinnyt. Ennen käsittely Nuusku ei myöskään varannut kunnolla painoa oikealle jalalle, mutta nyt se seisoi tanakasti molempien jalkojen päällä. Vaivoistaan huolimatta Nuusku on sama iloinen ja oikeastaan entistäkin reippaampi koiruus, josta ei kyllä huomaa kipeätä jalkaa tai selkää oikeastaan mitenkään. Ulkona mentäisiin vähän turhankin kovalla vauhdilla ja keppejä ja risuja nappaillaan ja lentäviä lehtiä jahdataan. Energiaa näyttäisi tulevan sitä mukaa lisää, kun saadaan jumituksia lihaksista pois. Edelleen on kuitenkin jatkettava tiukkaa hihnalenkkeily kuuria ja BOT:n käyttöä, joten vapaana juoksentelu ja liinassa lenkkeily saa jäädä vähän myöhempään keväälle. Mutta tullaanpa taas kertomaan kuulumisia ensi tiistain jälkeen, kun on käyty Kouvolan eläinlääkäriasemalla tutkimuksissa. Saa pitää peukkuja!!

Onko ihme jos on selkä jumissa, kun nukkuu tällaissa asennoissa...?

Nuuskun lemppari nukkumispaikka ja -asento.