Hip hei, elossa ollaan ja palattu taas arkeen. Viiden viikon talviloma on takana päin ja kylpyhuoneremontti onnellisesti valmis. Kylläpä siitä tulikin hieno!

Nuusku vietti koko remonttiajan maalla Joroisissa äitykin kanssa. Neljä viikkoa meni nopeasti ja parissa viikossa Nuusku otti uuden lauman omakseen. Etukäteen vähän jännitti Nuuskun ja kissavanhuksemme (20v.) yhteiselo, mutta se sujuikin oikein mukavasti! Onneks molemmat osapuolet ovat rauhallisia ja ”hyvähermoisia”, joten kissa sai kävellä suht vapaastikin ilman, että Nuusku nousi paikoiltaan yhtään mihinkään.

Varoimme kuitenkin tarkoituksella päästämästä kaveruksia kovin lähelle toisiaan, koska tämä kissa antaa todennäköisesti tassua koiralle, kun ei ole niihin tottunut. Selkeästi kissa oli näistä kahdesta se pomo. Nuuskukin sen selkeästi ymmärsi ja ei uskaltanut edes katsoa kissaan päin, kun se aloitti tuijotuskilpailun. Eniten Nuuskua tuntuikin kiinnostavan kissan sapuskat ja kerran, jos toisenkin se pääsi varkaisiin sen ruokakupille. Parempiin suihin katosivat muutamassa sekunnissa niin kissan raksut, porsaan sydämet kuin lihahyytelötkin... noh, emme ottaneet asiasta sen suurempaa paniikkia. Muutenkin olemme ehkä vähän alkaneet lipsua ruokavalion kanssa. Raakaruokaa syötetään toki edelleen, mutta emme ole enää niin turhan tarkkoja siitä, saako Nuusku jotakin kiellettyä kitusiinsa. Maailma ei siis kaadu, jos Nuusku saa varastettua leivän palasen, corn flakes paketin, makkarankuoret tai muuta kiellettyä.

Mitään oireita ei varastelusta huolimatta ole tullut ja Nuusku jakselee oikein hyvin, turkki on upeassa kunnossa. Hiukan kummastusta ehkä herättää sen nykyinen pohjaton ruokahalu sekä sille uudet beaglemäiset elkeet ja suoranainen lahjakkuus ruoan varasteluun. Enää ei uskalla jättää yhtään mitään edes ruokaan viittaavaa sen ulottuville hetkeksikään. Enää en mene takuuseen siitä, etteikö se kiipeäisi keskelle ruokapöytää, jos saa siihen tilaisuuden (nimimerkki Itse teosta yllättänyt). Fiksu koira se kyllä on, ei tee luvattomuuksia, kun on ihmisiä näkemässä, mutta jos se jää minuutiksikin yksin... Tietää siis varsin hyvin, että ruokapöydälle ei saa nousta, mutta minkäs teet, kun tilaisuus on niin otollinen...

Nyt ollaan siis taas Lappeenrannassa ja työn ääressä. Keväälle ei ole sen kummempia suunnitelmia, Lahden KV-näyttelyn ilmoittautuminen oli ja meni meiltä ohitse, samoin Lappeenrannan perinteisen pääsiäisnäyttelyn. Suunnataan katseet siis kevään myöhempiin näytelmiin. Huhtikuun lopussa olisi Nuuskulla taas pari aikaa fysioterapeutin käsittelyyn. Nuuskun kävely on tällä hetkellä harvinaisen sujuvaa eikä kolmijalkaisuutta ole esiintynyt enää kuukausiin. Alaselkä on kuitenkin edelleen jonkinlaisessa juntturassa, välillä pahemmassa ja välillä vähemmän pahassa, joten hierontoja jatketaan. Kaiken kaikkiaan Nuuskun vointi on kuitenkin tällä hetkellä erinomainen.

Pitää vielä tähän loppuun todeta, että Nuusku nautti maalla ollessaan metsälenkeistä läheisessä takametsikössä. Koskaan ei tiennyt, mitä jälkiä siellä oli odottamassa yön jäljiltä. Pitkäkorvia ainakin metsikössä pyörii reilut määrät, mutta sen lisäksi (ja ehkä Nuuskun suurimmaksi iloksi) löysimme myös ketun ja ilveksen jälkiä. Näistä kolmesta kaksi jälkimmäistä aiheuttaa Nuuskussa valtavaa innostusta ja riemuisan ajohaukun. Kerran jos toisenkin käytiin siis pitkässä liinassa ajamassa kettua ja ilvestä. Harmittaa vietävästi, ettemme itse metsästä. Tässä koirassa olisi kyllä potentiaalia...! Voi kun olisi maata ja tutkapanta, niin Nuusku saisi kerrankin ajaa sielunsa kyllyydestä. Noh, ehkä vähän keväämmällä sitten mökkisaaressa. Täällä kotona Nuusku on nauttinut tyttöjen hajuista ja ikkunasta tuijottelusta...