Nuusku ja Haukkavuori

Viikonloppu vietettiin tällä kertaa perinteisin menoin Torsansalossa mökkeillen. Koska ilma oli mitä mainioin, päätimme vetää verijäljen Nuuskulle. Aiempaan poikkeuksen tehden, jälkeä suunniteltiin tällä kertaa etukäteen kartan kanssa ja koitimme tehdä jäljestä virallisen AVO-luokan tyylisen.

Maasto oli jokseenkin hankalaa kuljettavaa; korkeaa heinikkoa, vatukkoa, puunrunkojen ylityksiä, kivikkoa ja yleistä ikivanhaa sekametsämaastoa, metsäpolkuja harhautukseksi + yksi ojan ylitys. Tarkoitus oli tehdä noin kilometrin jälki, eli saada jäljelle pituutta aiempiin jälkiin verrattuna rutkasti enemmän, mutta loppujen lopuksi jäljelle tuli pituutta noin 800m. Se sisälsi kaksi suoraa kulmaa ja jokaisessa kulmauksessa oli makaus. Ikää jäljelle tuli reilu 17h.

Alkumakauksen Nuusku olisi ohittanut kokonaan, mutta kehoituksesta tuli pikaisesti kuitenkin sen haistelemaan. Ilmeisesti oli jo niin kova into itse jäljestämiseen, ettei Nuusku olisi malttanut perehtyä makaukseen. Vauhtia oli Nuuskulla sopivasti, sellaista reipasta kävelyvauhtia edettiin koko ajan. Välillä Nuusku kulki jäljen vieressä ja mutkitteli, mutta koko ajan se pysyi kartalla. Kulmauksissa makaukset tutkittiin himpun verran paremmin, mutta koko ajan oli kova into pojalla jo päästä jatkamaan matkaa. Narun nyppäisyt tai takertuminen ei haitannut sitä pätkääkään eikä sitä myöskään kiinnostanut millään lailla, tulemmeko me ihmiset perässä vai emme.

Ojan ylitys ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia. Itse jäljen suorittaminen oli koko ajan varmaa, tosin pari kertaa Nuusku eksyi sen verran jäljeltä, että sen piti kääntyä takaisin ja ottaa jälki uusiksi, mutta sekään ei tuottanut mitään vaikeuksia, eikä se kaivannut ihmisen apua jäljestämiseen missään vaiheessa. Loppumakauksella Nuuskua odotti possunkärsä ja verisieni. Kärsä syödä hotkaistiin ja sen jälkeen juostiin rallia verisieni suussa. Lopuksi Nuusku teurasti verisienen silputen sen pikkupikkupalasiksi ja senpä jälkeen Nuusku lähtikin omille teilleen metsään.

Nuusku on tänä syksynä alkanut viihtymään metsässä pitkiä aikoja yksinään. Se kulkee porukan mukana sen aikaa, että pääsemme pois mökin pihapiiristä ja sen jälkeen se lähtee omille reissuilleen. Jos mitään kummempaa jäljestettävää ei löydy, se palaa nopeasti takaisin, mutta jos jälkiä löytyy, niin... tällä kertaa Nuusku viihtyi metsässä puolen tunnin pätkissä. Suunnilleen puolisen tuntia se oli omilla teillään ja sen jälkeen palasi hippuvat vinkuen ihmisten luokse. Vähän aikaa pyöri meidän luona ja sitten taas lähti metsään. Olisipa mukava omistaa tutkapanta, niin näkisi, missä asti se käy. Ja voitte uskoa, että Nuusku oli väsynyt (mutta onnellinen) poika, kun lopulta palasi takaisin mökille meidän luokse ja pääsi tuvan sohvalle nukkumaan!